Gräbiopas

Gräbit ovat olleet osa lumilautailua aivan sen alkuvuosilta saakka. Vaikka laudasta ei tarvitse ottaa kiinni (samalla tavalla kun skeittauksessa) niin gräbit tekevät ilmalennoista vaikeampia, pitävät hypyn kasassa sekä lisäävät mielenkiintoa ja monipuolisuutta hyppyihin. Jokaisella laskijalla on yleensä tietyt gräbit, jotka tuntuvat helpommilta kun toiset, joten aina ei voida suoraan sanoa, että joku gräbi on toista vaikeampi. Gräbien määrä laskijat temppuvalikoimassa kertoo yleisesti laskijan monipuolisuudesta – tämän takia esimerkiksi kisoissa on hyvä jos kaikki hyppyreitä ei tee samalla otteella.

Gräbien avulla voidaan myös tyylitellä temppuja ja saada ne näyttämään hyvin erilaisilta verrattuna ilman gräbejä tehtäviin. Pyri ottamaan gräbejä laudasta jo harjoittelusi aikaisessa vaiheessa, jotta totut nostamaan jalkoja ylös suorissa ilmoissa ja spineissä – muuten opit helposti ilmalennot ja spinit liian suorin vartaloin ja tämä vaikeuttaa kehittymistä jatkossa.

Termit:

Bounaus: Toisen jalan suoristaminen gräbin aikana. Lisää tyyliä temppuun.

Shifty Air: Käännä lautaa (noin 45-90°) suoran hypyn aikana joko front- tai backsideen. Mukana monessa gräbissä helpottamaan laudasta kiinni ottamista ja/tai lisäämään tyyliä. Nykyään näitä yhdistetään myös spineihin, missä keskellä spiniä tehdään shifty ja jatketaan pyörimistä sen jälkeen, esimerkiki Kevin Backström tekee paljon tällaisiä fs 360 hyppyjä.

Yleisempiä gräbejä lumilautailussa:

Method: voidaan ottaa joko siteiden välistä (melon) tai nosesta kantapään puoleisesta kantista. Jalat koukkuun ja takajalka mielellään myös suoraksi lautaa samalla backsideen kääntäen (tweaked method)

Mute/Weddle: Etukädellä etukantista, jalkojen välisestä osasta. Tempusta käytetään nykyään nimeä Weddle tempun kehittäjän nimen mukaan.

Stalefish: Takakädellä takakantista jalkonen välisestä osasta.

Indy: Takakädellä etukantista jalkonen välisestä osasta. Indy grab tunnetaan myös virallisemmin nimellä frontside grab, mutta indy on vakiintunut vuosien aikana nimeksi varsinkin lumilautailussa. Oppaassa indy ja frontside gräb ovat sama asia, vaikka lajitermeistä tarkemmat lumilautailijat saatttavat olla asiasta eri mieltä. Indy on kumminkin niin vakiintunut nimi, että käytämme tässä sitä.

Tailgrab: Takakädellä tailin kärjestä. Tyylikkäimpänä pidetään jos ote on aivan tailin kärjestä, ei sivusta.

Nosegrab: etukädellä nosen kärjestä. Tyylikkäimpänä pidetään jos ote on aivan nosen kärjestä, ei sivusta.

Vähän erikoisempia gräbejä lumilautailussa:

Seatbelt: Etäkädellä ote tailistä. Helpompi jos samalla “shiftaa” lautaa, eli kääntää sitä (frontsideen) tuoden tailiä lähemmäs etukättä.

Crail: Takakädellä nosesta. Helpompi jos samalla “shiftaa” lautaa backsideen, eli kääntää lautaa tuoden nosen lähemmäs takakättä rinnan eteen.

Tuck Knee: Indy/frontside grab vieden käsi polven takaa etukantille ja takajalan polvea kohti lautaa taivuttaen. Taili nousee ylös ja nosea painetaan alas.

Indy Nosebone: Indy/frontside gräbi etujalka suoristaen. Voidaan tyylitellä myös kääntäen lautaa joko front- tai backsideen (backside yleisempi).

Japan: Kuten method, mutta mute/weddle grabillä käsi polven etupuolelta kantille. Nähdään nykyään backside spineissä, muuten harvinainen. Varsinkin bs 180 japan on hieno ja yleinen temppu.

Canadian Bacon: Kuten stalelfish, mutta vie käsi vielä pidemmälle takakautta jalkojen välistä etukanttiin.

Roast Beef: Grabi takakädellä vieden käsi etukautta jalkojen välistä takakantille. Shifty frontsideen.

Chicken salad: Kuten Roast beef, mutta ranne kääntyy eri suuntaan ympäri. Näin ollen shifty tulee backsideen “väkisin”.

Tailbone: Indygräbi kääntäen lautaa 90° ja takajalka suoristaen

Tindy ja tailfish: Takakädellä tailin sivusta, etu- (tail indy) tai takakantista (Tail stalefish).  Näitä pidetään ”ei niin toivottuina” gräbeinä, näkyy mm. kisojen pisteissä. Lumilautailussa saa tehdä toki mitä haluaa ja siinä mielessä nämäkin gräbit ovat aivan ok! Tehkää niistä omia muunnoksia.

Lisää gräbejä löytyy Youtubesta: TransWorld SNOWboarding Grab Directory